Hyvän mielen käsityöblogi, jossa innostutaan uusista langoista ja ideoista ja yritetään pitää alati kasvava lankavarasto kurissa neulomalla ahkerasti!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villasukat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. tammikuuta 2017
Talvivauvan lila asustesetti
Jämälankoja tutkiessani löysin ihanaa lilaa vauvalankaa ja moniväristä Nallea, joita oli jäljellä sopivasti johonkin pieneen vauvan neulomukseen. Lila loppuikin sitten kesken, joten lapasten ja sukkien jälkeen jouduin käyttämään myssyn vähän tummempaa Wool-lankaa. Sukkien valkoinen varsi on Nalle-langasta. Myssyyn kokeilin tehdä ensimmäistä kertaa alusmyssyn, jonka neuloin Novitan Ipana-vauvalangasta.
Sukkien ja lapasten varsiin tein junasukista tuttua joustinta. Myssyyn tein pilven reunalla -kuviota ja lisäsin päälle vielä kaksi tupsua. Kaikista tuli juuri sopivan kokoisia ihan pienelle vastasyntyneelle lämmittämään tammikuun pakkasilla! ❤
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Junasukat vauvalle
Viime päivinä olen kuluttanut langan jämiä ihaniin pieniin vauvojen asusteisiin. Parasta näissä on, että nämä valmistuvat niin nopeasti. Katsotaan monetko saan vielä valmiiksi ennen joulua!
Näihin persikan värisiin sukkiin käytin 7 veljestä -lankaa ja silmukkamäärä taisi olla 36 varressa ja 32 kärjessä.
Ihanaa neljättä adventtia kaikille! 🎅
tiistai 1. marraskuuta 2016
Kirjoneulesukat
Kaapin perukoilta löytyi vanha Kotivinkki-lehti, jonka jouluextrassa oli neuleohjeita. Ohjeen kuvio taisi olla kuitenkin lapaseen ja minä halusin tehdä sukat. Arvoin silmukkamäärän kanssa ja varresta tulikin aika löysä, joten laiskuuksissani tein loppusukan pienemmällä silmukkamäärällä ja kirjoneuletta jatkamatta.
Sukista tuli kivan raikkaan väriset omaan silmään. Tosin tuo kirjoneuleosio ei ihan pääse oikeuksiinsa kirjavan langan kanssa. Siinäkin osasyy siihen, että tein loppusukasta raidallisen.
Nyt saa syksyn (vai talven?) ensimmäinen lumipyry tulla!
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Syyssukat lapselle
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Vauvan vaaleanpunaiset asusteet
Nyt on pitkä kesätauko ohi ja puikot taas kilisseet pimenevissä syysilloissa. Lähipiirissä on paljon tulevan talven vauvoja ja niinpä näitä pieniä asusteita onkin mukava ja nopea neuloa.
Tähän vaaleanpunaiseen settiin käytin Novitan Baby Wool -lankaa. Sukat tein junasukkien ohjeella ja nämä olivatkin ensimmäiset tekemäni junasukat! Myssyn ohje löytyi Novitan sivuilta. Myssystä ei tullut kyllä ihan vastasyntyneen kokoa, kuten piti, koska käyttämäni lanka oli paksumpaa, mutta parempi liian iso kuin liian pieni.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Punaraitasukat
Onkohan koskaan liian aikaista fiilistellä joulua? Nyt tuntui siltä, että piti päästä kokeilemaan tätä raitalankaa punaisen kanssa ja niistä tulikin oikein toimiva yhdistelmä. Lisäsin kantapäähän vaaleanharmaata raikastamaan tuota värien täyteläisyyttä - toimii kivasti!
En nyt kuitenkaan lähtenyt joululauluja kuuntelemaan näitä neuloessa, mutta ehkäpä nämä päätyvät loppuvuodesta jonkun kuusen alle ;)
torstai 24. maaliskuuta 2016
Ohje lapsen hempeisiin sukkiin
Neuloin ensi talvea silmällä pitäen sukat n. 1-2-vuotiaalle. Jalan koko näissä on suunnilleen 22-23. Olen aivan ihastunut Muita ihania -blogin pilven reunalla -kuvioon, jota olen käyttänyt aiemmin parissa pipossa ja nyt se pääsi myös näihin sukkiin! Tästä linkistä pääset näkemään tuon kuvion alkuperäisen ohjeen, niin en sitä erikseen tähän laita.
Jos haluat tehdä sukat isompina tai pienempinä kuin tässä ohjeessa, kuvio on aina 8 silmukkaa, joten kokonaissilmukkamäärä tulee olla kahdeksalla jaollinen. Muuten saat muokattua sukan kokoa langan paksuutta ja puikkojen kokoa muuttamalla.
Ohje hempeisiin sukkiin:
Puikot: 3 ja 4 (isommat kirjoneuletta varten)
Luo 40 silmukkaa. Aloita resori 1 oikein kiertäen, 1 nurin -joustinneuleella ja neulo yhteensä 10 kerrosta. Vaihda isommat puikot.
Neulo kolme kerrosta sileää neuletta, minkä jälkeen aloita kuvio vihreällä ja harmaalla langalla. Toista kuvio viisi kertaa yhdellä kerroksella. Kun olet neulonut kaikki kuvioneuleen neljä kerrosta jatka kolme kolme kerrosta sileää harmaalla. Aloita sitten uusi kuvio turkoosilla. Jatka samalla tavalla ja vaihda seuraavaan kuvioon harmaa lanka.
Kun olet seuraavan kerran neulonut kolme sileää kerrosta harmaalla, vaihda pienemmät puikot ja tee nilkkaresori joustinneuleella (1 oikein kiertäen, 1 nurin) yhteensä 8 kerrosta.
Neulo sitten kantapää vihreällä. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle ja neulo 20 kerrosta vahvennettua neuletta (oikealla: 1s neulomatta nosta puikolle, 1s oikein; nurjalla: kaikki nurin). Tee kantapään kavennukset niin, että keskelle jää 8 silmukkaa. Poimi sitten kantalapun molemmilta reunoilta 11 silmukkaa puikoille 1 ja 4.
Vaihda violetti lanka. Neulo poimitut silmukat kieräen oikein ja neulo kaikilla muillakin silmukoilla sileää neuletta. Aloita kiilakavennukset 1. puikon lopussa (neulo 2s oikein yhteen) ja 4. puikon alussa (nosta 1s neulomatta, neulo 1s oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Neulo kaksi välikerrosta, jonka jälkeen tee kavennukset joka toinen kerros, kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 10 silmukkaa.
Kullakin värillä neulotaan aina seitsemän kerrosta, jonka jälkeen vaihda lankaa. Kärkikavennukset aloitin, kun olin neulonut kahdeksan kerrosta vihreällä. (Tässä sukan pituutta saa muokattua lisäämällä/ vähentämällä kerroksia.)
Tee kärkikavennukset joka puikolla (1. ja 3. puikon lopussa ja 2. ja 4. puikon alussa) joka kerros kuten kiilakavennukset. Neulo kuitenkin viimeinen (1. ja 3. puikko) tai ensimmäinen (2. ja 4. puikko) silmukka aina oikein, jotta kavennusten reunasta tulee leveä ja siisti. Kun jäljellä on kahdeksan silmukkaa katkaise lanka ja päättele.
Nämä käyttämäni Wool-langat löytyivät lankavarastojen kätköistä ja taitavat kaikki olla vanhaa tuotantoa, joten niitä ei ainakaan kovin helposti kaupasta löydä.
Luovuus siis valloilleen ja muita kivoja väriyhdistelmiä metsästämään! Näistäkään sukista ei pitänyt tulla ihan tämän väriset, mutta aina ne suunnitellut visiot ei toteutettuina olekaan niin toimivia!
Jos joku näitä innostuu neulomaan, laittakaa linkkiä kuvaan kommenttiboksiin tai instagramin kautta infoa niin ihastellaan yhdessä! :)
torstai 17. maaliskuuta 2016
Kirjoneulesukat vaahtokarkista
Tätä raidallista vaahtokarkkilankaa oli ihan pakko ostaa kerä ja osa siitä päätyi näihin sukkiin. Yltiösöpöä väriä valitsin rauhoittamaan valkoisen langan. Tein varren kirjoneuleella, jonka ohje löytyi Novitan sukkalehdestä.
Koko sukkaa en kuitenkaan halunnut tehdä samalla kuviolla ja aikani pähkäiltyä päätin vain tehdä raitalangalla loppusukan. Sukka mahtuu näin paremmin kenkään, kun ei ole niin paksu, eivätkä langanjuoksut ole häiritsemässä pukemista.
Hempeätä torstai-iltaa!
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Merenneitosukat
Näistä sukista tuli ihan merenneidon pyrstön näköiset, joten olkoon ne merenneitosukat! On kiva kokeilla aina jotain uutta tekniikkaa, niinpä Novitan sukkalehdestä valikoin tämän kuplamallin puikoille.
Lankana käytin kolmea eri Nalle-lankaa, joita löytyi valmiina lankavarastosta. Aaltoileva kuvio ja langan vaihtuvat sävyt tuovat nekin meren mieleen.
Rantakallio odottaa! :)
maanantai 22. helmikuuta 2016
Keltaraitasukat
Keltainen väri on ihanan raikas ja keväinen ja näitä lahjasukkia päätinkin piristää keltaisilla raidoilla. Tuo luonnonvalkoinen pohjalanka on jotain vanhaa 7 veljeksen valikoimaa ja siitä tuli kivan elävä pinta epätasaisen värin ansiosta.
Ylemmissä ulkona otetuissa kuvissa on ihanan kirkas valo - kevättä kohti mennään!
lauantai 20. helmikuuta 2016
Villasukkabuumi
Nurkissa pyörii valtava määrä todella vanhoja lankoja, joista ei ole koskaan tullut tehtyä mitään tai sitten niistä on neulottu vain jotain pientä. Tartuin tuumasta toimeen ja päätin kutoa useammat sukat lahjaksi varpaita lämmittämään!
Kokeilin vähän erilaisia raitoja ja rivimitoutuksia sekä resoreita. Kun tekee joka kerralla vähän erilailla, jaksaa hyvin kutoa sen toisenkin sukan.
Ostin kirjain-leimat ja valmiita pakettikortteja, joihin painoin lahjansaajien nimet ja kiinnitin ne satiininauhoilla sukkien ympäri. Näin sukat oli kivempi antaa saajilleen.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Hempeät ystävänpäiväsukat
Ystävänpäiväksi tein ihanalle ystävälle villasukat valepalmikkoa kokeillen. Tekeminen oli helppoa ja jälkikin pitsimäistä, mikä sopii tähän tarkoitukseen hyvin.
Resorit ja kärjen neuloin yksivärisellä langalla ja valepalmikkoa jatkoin kärkeen asti.
Tilaa:
Kommentit (Atom)












